Addis Abeba, Etiopia
Aino Kainulainen, ympäristötiede
Addis Ababa University
Gradu alkaa Afrikasta
Ympäristöteknologian opiskelija Aino Kainulainen halusi työstää graduaan jotenkin muuten kuin puuduttamalla istumalihaksiaan kirjastolla. Hän otti yhteyttä Suomen suurlähetystöön Etiopiassa, pakkasi reppunsa ja päätyi lopulta vertailemaan eroosiota ehkäiseviä projekteja.
Kehitysyhteistyöprojekteista haaveilleelle Ainolle Etiopian-matka ei ollut ensimmäinen. Tällä kertaa hän pääsi seuraamaan läheltä, mitä kehitysyhteistyö tuloksineen todellisuudessa on. Mielikuvista rapisi reissussa liika romantiikka, ja tilalle iskostui realismi.
– Afrikka on ollut aina jotenkin lähellä mun sydäntä. Haluaisin tosi paljon tehdä jatkossa töitä vastaavissa projekteissa Afrikassa tai muissa kehittyvissä maissa, Aino toteaa kuukausia matkansa jälkeen ja harmittelee vaihtoajan lyhyyttä.
Tieto North-South-South-ohjelman vapaasta vaihtopaikasta tuli yllättäen ja erinomaiseen saumaan. Aino ei ehtinyt kauaa vatvoa suunnitelmiaan ennen kuin löysi itsensä Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta.
Tuoreen vaihtarin asunto sijaitsi kerrostalossa keskiluokkaisten alueella: muutama valtion rakennuttama korkea talo, pihanurmikko täynnä satelliittilautasia ja mukavat, avuliaat naapurit. Vieressä avautui rikkaiden asuinalue omakotitaloineen ja toisella puolella synkkä slummi.
Naapurusto ihmetteli, miten länsimaalainen suostuu asumaan kyseisessä kerrostalorakennelmassa. Äimistelyä herätti myös valkoisen vaihtarin kipuaminen sikäläisiin busseihin eli täyteen survottuihin pakettiautoihin. Normaalisti länsimaalaiset tilaavat taksin.
Vinkkejä lähtijöille
Yksi harvoista hermoja raastavista asioista vaihtoaikana oli byrokratia, johon Etiopiaan mielivien kannattaa Ainon mukaan varautua.
Aino kertoo odotelleensa dokumentteja vaihto-opiskelijuudestaan koko vaihtoaikansa. Hänestä tuli virallisesti vaihto-opiskelija vasta kun suoritukset piti saada rekisteriin lukukauden päätyttyä.
Toinen esimerkki byrokratiasta on prepaid-liittymän hankkiminen. Jos ja kun suomalainen liittymä ei toimi, puheaikaa ei kannata toivoa saavansa kioskin kassalta.
– Ensin mennään telekommunikaatiovirastoon ja jonotellaan. Jonottelun jälkeen siellä kerrotaan, että pitäisi olla passikuvia. Seuraavaksi hakemaan passikuvia, ja kun passikuvat ovat kädessä, niin kas kun se virasto on jo kiinni. Seuraavana päivänä uusi yritys. Ja taas vähän jonotellaan.
Yksi Ainon matkaan tarttunut oppi etiopialaisesta elämänmenosta onkin, ettei maailma kaadu, jos kaikki ei tapahdu sormia napsauttamalla.
– Paikalliset ovat ihan mahtavia tyyppejä. Vaikka onhan siellä paljon konservatiivisempaa ja erilaiset, uskonnolliset arvot. Mutta heitimme lähinnä läppää toistemme kustannuksella, ei siinä sen kummempaa.
Muiden erilaisia ajatuksia tai arvomaailmaa ei ollut vaikeaa hyväksyä. Sen sijaan omassa erilaisuudessa oli Ainon mukaan sietämistä.
– Alussa iski kulttuurisokki siitä, miten selkeästi erotuin joukosta ja paistoin muiden silmään. Kerrankin on itse se poikkeava ja sen kyllä tuntee nahoissaan. Ensimmäisinä päivinä teki mieli linnoittautua hotelliin. Se menee nopeasti ohi, eikä vastaavia tuntemuksia kannata pelästyä. Niitä tulee varmasti kaikille.
Teksti: Riina Sydänmaanlakka, kuvat: Aino Kainulainen